MINNA VENNINENMoi,
mä oon Minna. Asun Tuusulan Jokelassa omakotitalossa puolivillin puutarhan keskellä. Remakella olen ollut mukana nyt noin puolitoista vuotta, ensin Paulan opiskelijana ja sittemmin kollektiivin jäsenenä. Remakella on tullut tehtyä monenlaista korjaavaa liikettä jätteeksi luokiteltavien tekstiilien arvon nostamiseksi. Teen käytöstä poistetuista farkuista ja muista saatavilla olevista materiaaleista pussukoita, laukkuja, vaatteita tai asusteita. Toisinaan uudistan vanhan vaatteen ilmettä linjamuokkauksilla tai nappien vaihdoksilla, lisään jotain uutta tai poistan vanhaa. Uudistan vaatteita muotoilun ohella myös kuvallisen ilmaisun kautta. Teen käsin erilaisia sabluunoita, joilla saadaan uutta ilmettä vaatteen pintaan. |