Kehopositiivisuus on kehotietoisuutta

Can you spot the cat** 😂 
Eilen töissä meni pitkästä aikaa kivasti... ei ahdistanut. Voin myöntää, että tässä on ahdistanut mennä Remakelle jo jonkin aikaa. Toisinaan enemmän toisinaan vähemmän. Oon ollut ton firman kanssa aikas kateissa. En saa selvää mitä haluaisin sillä tehdä ja siksi nyt edellisessä poustissa kertomaani ratkaisuun päädyinkin. Siitä huolimatta, että sain kesken päivän tietää, että ELY-keskus hakemuksemme hylättiin - syynä ettei meillä tällä hetkellä ole ketään työsuhteessa (vuoden vaihteen jälkeen muutettiin työsuhteet alihankinta soppareiksi) ja sain tiedon isoäitini joutumisesta sairaalaan sydämen takia laitoin musiikkia asteen lujemmalle ja loin jotain - siinä olen hyvä! Minä loin kuvassa näkyvän #blackarea asun jatkoksi #CO*ID mallistoomme.

Mulla on paha tapa tehdä somee ihan typerinä aikoina, kuten tein eilen illalla. Totesin nukkumaan mennessä, että pakko laittaa vielä jotain muuta tästä asusta tänään. Nukuin huonosti, ehkä mummin tilanteen takia. Aamusta heräsin kukon pierun aikaan ja koitettuani tunnin turhaan nukkua nousin ylös hieman surullisin mielin. Raahustin keittiöön ja laitoin kahvit tulemaan.
Sitten muistin Black Arean -  äkkiä kipin kapin makkariin ja rytkyt niskaan. KAS! kun olo piristyi heti, jopa siinä määrin, että päätin ottaa sarjan kuvia itsestäni autenttisessa ympäristössä tämä asu päällä. Tämä johtikin pohdintoon kehosta ja kehotietoisuudesta.

Arvatkaapa kuinka monta kuvaa sain ottaa, että sain siedettävän kuvan itsestäni tää upeus päällä. Mä en tiedä mikä näissä hakamamaisissa housuissa on, mutta nää vaan tekee jotenkin kehoon niin kivan fiiliksen että - mami likes it. Ja mä olen super kriittinen oman kehon kanssa! Huh huh, mutta mikä on mielenkiintoista on se, että oon saanut tosi ikäviäkin kommentteja ennemminkin siitä että olen kriittinen... Kyllä. Mä olen radikaalisti sitä mieltä, että saa olla kriittinenkin kunhan tiedostaa miksi niin tekee ja miten asian kanssa edetä. Kun mä teen vaatteita, otan siinä huomioon aina näitä kokemuksia omista ja toisten kehoon liittyvistä hyväksymishaasteista.

 Mikäs Neljän lapsen maailmaan saattelu on yllättävästi ainakin mulla tehnyt oman kehon hyväksyttävämmäksi.. vaikka terve suhde mun kehoon ei ole edelleenkään, mutta se on helpottunut kun keho on "kyennyt" tuottamaan jotain hyvää tähän maailmaan :-) - lopulta tämä elämä on tämän kehon kautta koettu matka. Se on tässä vain tämän kerran.
​Oon mun työssä törmännyt yhteen sun toiseen kehokomplexiin ja valitettavasti lähes kaikki on ollu jotenkin perusteettomia _ samoin kun mun omat kritikoinnit omasta kehosta. Mun mielestä kehopositiivisuudessa on kyse enemminkin kehotietoisuudesta. Se, että väen vänggällä väännät ajatukset kivoiksi ja ihanan "posseiksi" sun helvetimoisesta lantiolöllystä tai patalapputisseistä voi olla vaikeaa.... jos ei jopa mahdotonta. Mikäs sitten neuvoksi?

Tässä mennään äkkiä jälleen "fake it fake it"-osastolle ja ainakaan mulle tämä ei toimi. Kun mä kipuilin joskus kymmenen vuotta sitten ennen kolmannen lapsen saantia mun rinnoista ihan todella huolella - suorastaan vihasin niitä (plus muitakin osa kehostani) sain kuulla ettei noissa nyt niin paljon vikaa ole ja lopeta toi kauhee itses morkkaaminen... suututti ja ahdisti vaan enemmän. Jos mulla on perkele joku näkemys tai kokemus mun kehosta - niin mulla on oikeus siihen ilman, että mua arvostellaan sen takia. Jäin miettimään tätä prosessia ja sitä miten saavuttaa hyväksyntä jonkin asian kanssa mikä kertakaikkiaan ei missään tapauksessa ole ok... ja siinä on turha feikkailla itseään toiseen tilaan.

kehopositiivisuus on kehotietoisuutta

Tänään jäin katsoessani ottamiani kuvia itsestäni Black Area päällä taas kuuntelemaan mitä ajatuksia päässäni vilisi... enkä pitänyt siitä. Olen pikkuhiljaa oppinut havaitsemaan sisäisen dialogin haavoittavuuden ja sen kuinka itse sabotoin itseäni. Jos sisäistä ääntään kuuntelee tarkemmin ja havainnoi pidempään, huomaa ettei tuo ääni välttämättä ole kovin tutun oloinen... ainakaan siinä määrin, että kokisit sen itseksesi. Itselleni siitä on muotoutunut jonkilainen menneisyyden haamun ääni.
Kerronpa teille yhden kokemukseni siitä kuinka taisteltuani monta vuotta kehoni hyväksymisen kanssa päädyinkin sen sijaan keinon tulla tietoiseksi siitä mistä kehooni liittyvät stigmat johtuivat...

Juuri ennen Remaken perustamista vuonna 2007 mietin tätä kuviota. Jotta voi irrottautua jostain eli edetä jossain asiassa täytyy ensin löytää keino hyväksyä se jotenkin - oli se sitten esteettisesti epämiellyttävän rinnat (kuten itseni kohdalla). En päässyt tästä pidemmälle millään keinolla. Koitin mielikuvaharjoituksia, ajatuksien uudelleen ohjelmointia ja peiliterapiaa... ei stna ei tullut mitään - olo vaan paheni. 

Lopulta minun oli pakko myöntää että tämä asia todella rasitti minua ja ympäristöäni ja minun olis keksittävä joku ratkaisu. 
Sitten erään kerran kun olin todella ahdistunut lähinnä siitä etten löydä ulospääsyä tästä "ongelmastani" ja rasitan myös ympäristöäni sillä - meni  hermot ja painuin parvekkelle röökille ja päätin, että nyt perkele! Suljin silmäni ja pyysin vilpittömästä apua joltain näkymättömältä. - pysähdyin. Totesin, että olin työstänyt asiaa mielessäni pitkään monella eri tavalla ja todennut ettei mikään toimi. Todella analysoin sitä miksi tilanteeni tuntui niin tukalalle eikä oikeastaan muuttunut. Tajusin, että itse seuraus oli kasvanut alkuperäistä ongelmaa suuremmaksi. Siinä seistessäni ja katsoessani Viikin pellon ylle sen oivalsin. ​

Minä joskus kesällä 08

Emmehän me voi hyväksyä väkipakolla jotain sellaista mikä ei kertakaikkiaan ole meidän aivojen mukaan hyväksyttävissä... Mutta! Voimme hyväksyä sen sijaan sen ettemme hyväksy jotain - muistan sen tunteen kun korvien välinen ääni pehmeni syytöksestä ja häpeästä lempeyteen ja sanoi - Mirkku tää on ihan okei - ei sun tarvii hyväksyy yhtään mitään mitä et hyväksy ja selitin vielä itselleni kuin lapselle miksi näin on ja että perustelut kokemukselleni olisivat juuri oikeat. 

Valtava anteeksiannon aalto pyyhkäisi ylitseni ja koin sisäistä turvaa ja erittäin voimakasta läsnäoloa kaikelle ympäröivälle ja myös itselleni. Ymmärsin myös jollain tasolla ikään kuin etäältä, että kaikki kehooni kohdistuva viha olikin peräisin lapsuuden aikaisista kokemuksista, jotka olivat vain jääneet ikäänkuin jumiin kehooni ja sen osiin joihin viha kohdistui. Olin ylittänyt ajan ja paikan - irtaantunut ja irti päästänyt ahdistusta ja vihaa aiheuttavasta kokemuksesta. Olin täysin läsnä ja samalla irti kaikesta.

Tajuamani prosessi: pysähtyminen, analysointi, hyväksyntä, anteeksianto ja läsnäoleva irtipäästäminen

Taputelkaa lempeästi sitä omaa kehoo tänään - sanokaa itsellenne "on ihan ok olla hyväksymättä jotain omassa kehossa, mutta tänään mä en syyllistä itseäni siitä - tää on just mun keho _ M U N K E H O"
Ps. Mä olen sitten kokoa 44-46 lantio 113cm
#kehopositiivisuus #kehotietoisuus #COIDMALLISTO #blackspot